Kunnon koodari päivittää itseään

Treenaa koodauskuntoa verkkokursseilla. Kuva: udemy.com

Avoin verkkokurssi mahdollistaa opiskelun muun elämän ehdoilla. Kansainvälisillä verkkokursseilla voi hankkia perustietoja tai jopa opiskella korkeakoulututkinnon. Nopeasti kehittyvällä alalla ajankohtainen verkkokurssi on tehokas tapa päivittää osaamistaan. Yksi suosittu koulutusala onkin ohjelmointi.

Avoimia verkkokursseja järjestetään kaikilta tieteenaloilta. Korkeakoulutuksesta alkanut ilmiö on laajentunut, kun asiantuntijat ovat alkaneet julkaista kursseja myös muiden alustojen kautta. Hyvä tarjonta ohjelmoinnista ja muista ICT-alan kursseista on esimerkiksi Udemyllä.

MOOCien synty

MOOC-opetuksen teknologinen perusta on digitaalistumisessa, joka mahdollisti sähköisen aineiston tuottamisen ja rajoittamattoman levittämisen. Kaikille avointa verkko-opetusta alettiin käyttää tietotekniikan, tekoälyn, matematiikan, tilastotieteen ja muiden teknisten alojen opetuksessa, sillä niissä voitiin hyödyntää automaattista tarkastamista ja palautteita.

Arvoperustana MOOC-kurssien alkuaikoina oli ajatus siitä, että skaalattavassa digimaailmassa tiedon jakamisen pitää olla ilmaista. Nykyisin MOOCit ovat osa korkeakoulujen markkinointia. Osaksi kurssien julkaisu on myös itsessään liiketoimintaa. Silti perinteen mukaan MOOCeista osa on edelleen ilmaisia.

Vuonna 2011 MOOCit alkoivat saavuttaa nykyisen mittakaavansa. Kursseille alkoi osallistua kymmeniä tuhansia opiskelijoita. Siitä syntyi nimitys MOOC – Massive Open Online Course.

Kävisikö kurssi Oxfordiin – tai vaikka Harvardiin?

MOOC-opintoja voi suorittaa missä ja milloin vain. Kuva: Coursera.org

MOOC-opintoja voi suorittaa missä ja milloin vain. Kuva: Coursera.org

MOOCit mahdollistavat opintojen suorittamisen kansainvälisiin huippuyliopistoihin. Kenelle tahansa, missä tahansa, jopa ilmaiseksi. Tarjontaa on kaikilta koulutusaloilta. Suurimmat koulutuksen tarjoajat ovat yhdysvalloista alkunsa saaneet yliopistokonsortiot edX, Coursera ja teknologiaan erikoistunut Udacity. Nykyisin niiden verkostot ovat kansainvälisiä. Tuoreimpia laajennuksia on, kun helmikuussa 2017 edX-alustan kautta kursseja alkoi julkaista myös maineikas Oxfordin yliopisto.

Näiden kolmen suurimman tarjoajan lisäksi korkeakoulujen yhteisiä julkaisualustoja on jo ympäri maailman. Suomalaisista tiedekorkeakoulusta vain Helsingin Yliopisto ja Aalto-yliopisto tarjoavat MOOC-opetusta. Molempien yhteinen julkaisualusta on mooc.fi. Helsingin Yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos (TKTL) on ottanut MOOCin osaksi valintamenettelyään. Ohjelmoinnin MOOC-kurssin hyväksytysti suorittaneille on erillinen väylä tietojenkäsittelytieteen valintamenettelyssä.

Tehokas tapa rakentaa uutta osaamista

MOOC-opetuksen tarjonta on moninaista. Tarjolla on ilmaisia kursseja, joilla saa perustietoja eri aiheista. Maksullisten kurssien hintaan vaikuttaa se, arvioidaanko kursseja, saako niiltä todistuksen tai ovatko ne osa tutkintoa. Esimerkiksi Massachussetts Institute of Technologyn (MIT) tarjoamat Micro Masters -MOOCit tarjoavat nopeutetun väylän tutkintoon.

Tutkinto-opiskelijat hakevat MOOC-kursseista taloudellista ja ajankäytöllistä hyötyä. Suurimmalla osalla MOOC-kurssien suorittajista on kuitenkin jo tutkinto. Avoin verkkokurssi on tehokas tapa rakentaa uutta osaamista aikaisemman päälle. Täydennyskouluttautujien kautta uusin tieto kanavoituu nopeasti työnantajayrityksiin. Hyöty lähtee leviämään laajalle.

Opiskelun hyöty kulkee toiseenkin suuntaan. Udacityn liiketoimintamalli perustuu yhteistyöhön suurten teknologiayritysten kanssa. Kursseja on suunniteltu palvelemaan yhteistyöyritysten ongelmanratkaisua ja rekrytointia. Moniin Udacityn Nanodegree-opintokokonaisuuksiin haetaan opiskelupaikka niin kuin perinteiseen koulutukseen. Nanodegree-koulutukset ovat hinnakkaimpia, mutta osallistujille luvataan hyvää mahdollisuutta työllistyä. Koska Nanodegree-ohjelmissa ratkotaan todellisia ongelmia ja osallistujilla on jo vahva asiantuntijatausta, tämä usein toteutuukin. Tällä hetkellä haku on auki muun muassa Nanodegree-ohjelmaan “Robotics”.

Avoimen alustan MOOCeilla laatua varmistaa rating

MOOCit ovat mullistaneet paitsi oppimisen, myös opetuksen. Kuka tahansa voi julkaista kurssin avoimella alustalla kuten Udemyssä. Siihen, minkä kurssin opiskelija valitsee, voi vaikuttaa julkaisijan asema ja oppiarvokin. Ratkaisevaa on kuitenkin se, mitä kurssi pystyy oppijalle tarjoamaan. Tätä mitataan kurssin ratingilla.

Jos hakee kurssikatalogista vaikka Unity ja katselee että jaa – tuossa on 19,974 ratingsia ja keskiarvo 4.6/5, niin ei se huono voi olla, havainnollistaa Mikko Kropsu.

Kaamos Gamesilla operatiivisena johtajana työskentelevä Kropsu on koulutukseltaan tietotekniikan insinööri. Ura alkoi Nokialla, mutta sittemmin tilanteet muuttuivat. Kropsu on käynyt ohjelmoinnin kursseja sitä mukaa kun tarvetta on ollut.

Kun aloitin pelihommat olivat Unity ja C# minulle uppo-outoja. Joku vinkkasi silloin, että on olemassa tämmönen Udemy, josta näitä kursseja voi ostaa, muistelee Kropsu.

Kropsu on ollut tyytyväinen käymiinsä kursseihin. Hän on opiskellut Udemyn kautta kymmenisen kurssia. Kurssien kouluttajista hän muistaa parhaat nimeltä.

Ben Tristem ja Mosh Hamedani – mahtavia kursseja!

Normaalisti ohjelmoinnin kurssit Udemyllä maksavat joitakin satoja euroja. Parin kuukauden välein kurssit ovat alennuksessa ja silloin tilaisuus kannattaa käyttää hyväkseen, vinkkaa Kropsu.

Verkkokursseilla käy joko ohjelmoinnin aloittaminen tai edistyneempi koodaus. Sopivaa sisältöä löytyy joka tarpeeseen. Voi joko lähteä valloittamaan uusia alueita tai kehittää jo olemassa olevaa ammattitaitoa. Mikko Kropsun kokemuksen mukaan työskentely tehostuu ja lopputulos paranee.

Ei varmaan mikään homma olisi tekemättä jäänyt ilman kursseja, mutta olen oppinut paljon oikeita tapoja tehdä asioita. Kurssien ansiosta aivan varmasti tulee tehtyä asiat paremmin nyt.

 

 

Mikä MOOC?

MOOC-nimitystä käytetään korkeakoulujen järjestämästä avoimesta verkko-opetuksesta.

  • Massive – Kansainvälisillä verkkokursseilla osallistujia voi olla jopa satoja tuhansia.
  • Open – Kuka tahansa voi osallistua. Joillekin kursseille on lähtötasovaatimus, mutta muilla perusteilla opiskelijoita ei seulota.
  • Online – Opiskelu tapahtuu kokonaan verkossa.
  • Course – Kurssit ovat määriteltyjä opintokokonaisuuksia.

MOOCit tarjoavat monia mahdollisuuksia johdantokursseista ja täydennyskoulutuksesta kokonaisten tutkintojen suorittamiseen.

 

Lisää luettavaa:

0 replies

Jätä kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Jaa ajatuksesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *