Poikkea pirttiin, keitämme kahvit!

Ollaan nyt täällä Njetwork Innissä. Hyvin on kotiuduttu!

Muutimme työskentelytilamme kotoisaan Njetwork Inniin, jossa yritykset työskentelevät lähekkäin, mutta omassa rauhassaan. Saman katon alla on kumppaniyrityksiä, joiden kanssa työskentely on nyt entistä sujuvampaa.

Ihan yhdentekevää perusnörtille ei ole sekään, että kiipeämistä katutasolta toimistoon on enää yksi kerros entisen neljän sijasta.

Sijainti Oulun Heinäpäässä on lisäksi helppo autolla saapuville vieraille, ja on täältä meidänkin kätevää tulla ja mennä.

Tällainen matka me kuljettiin. Kun olet Njetwork Innin alaovella, paina vain kelloa niin päästetään sisälle!

Njetwork Inn on suuri yhteistoimisto. Oman yrityksen tilan lisäksi käytössä ovat neuvottelutilat, keittiö sekä vapaamman oleskelun mahdollistavat yhteistilat. Peruspalvelut kahvia myöten ovat talon puolesta. Näin voi keskittyä työntekoon, ja pienen tauon tarpeessa ollessaan löytää hyvää seuraa läheltä.

Yritysten välinen yhteistyö alkaa, kun ihmiset tutustuvat

Perimmäinen idea Njetwork Innissä on majatalon isäntä Jan Schmidtin mukaan se, että Njetwork Inniin työskentelemään tulevat liittyvät osaksi monialaista yhteisöä. Njetwork Innin yhteisö muodostuu eri toimialoja edustavista yrityksistä, ihmisten erilaisista taidoista ja erilaisista kulttuuritaustoista.

Jokaisen yrityksen oma osaaminen saa laajennusta yhteisössä olevasta osaamisesta.

Njetwork Innissä on jo kehitetty uusia tuotteita ja palveluita monialaisessa yhteistyössä. Tätä ei Schmidtin mukaan ole tarvinnut aktiivisesti edistää.

Yhteistyötä alkaa syntyä luonnostaan, kun ihmiset tutustuvat.

Majatalon edut myös päiväpassilla

Njetwork Inniin voi poiketa työskentelemään myös päiväksi. Kohtuuhintainen Päiväpassi mahdollistaa freelancereille ja muille vapaan työn tekijöille rauhalliset työskentelyolosuhteet. Myös kokemus työyhteisön osana olemisesta ja mahdollisuus erottaa työntekemisaika muusta elämästä ovat Päiväpassin käyttäjille arvokkaita. Usein puhekaveriksi löytyy myös saman alan ihminen, jonka kanssa asioita voi puntaroida.

Njetwork Inn Päiväpassia hyödyntävät nekin, jotka tulevat Ouluun liikeasioissa ja tarvitsevat rauhallisen työtilan osaksi päivää.

Aina on aikaa juoda kupponen ja porista

Jaetussa tilassa työskentely sopii kiiviläisille, sillä MeKiwin toimintatapa perustuu luottamukseen ja pitkäaikaisiin kumppanuuksiin. Meillä on aina aikaa juoda kupponen kahvia ja porista. Se on monesti tärkeintä, mitä voi tehdä.

Muutaku tule kahville, kutsuu toimitusjohtajamme Jani Kaipainen. Ihmetellään maailman menoa ja visioidaan tulevaisuutta!

Poikkea pirttiin. Olisi mukava nähdä!

 

Jos juuri nyt et kerkeä kahville, mutta asioita olisi, yhteystietomme löytyvät täältä. Palataan!

 

0 replies

Jätä kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Jaa ajatuksesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *