Socializing Friday

Toimitusjohtajamme Jani haluaa päästä kertomaan digikiihdyttämöstä. Ota yhteyttä!

Eräänä perjantaina rentouduttiin ja tavattiin kiinnostavaa väkeä mainiossa Njetworking Inn -yhteisössä. Mekiwi isännöi Socializing Friday -iltaa,  jonka tarkoituksena on viettää mukavaa aikaa työviikon jälkeen ja tutustua samalla uusiin yrityksiin ja ihmisiin.

Aluksi visailimme Kahoot! -sovellusta käyttäen, tietenkin. Digialan ytimestä ja ytimen vierestä olevat kysymykset eivät vetäneet kenenkään naamaa kurttuun. Tiukat ilmeet aiheutti tiukka keskittyminen. Varsinkin kysymys siitä, aloitetaanko ohjelmistotuotteen teko Porchen ostamisella vai arkkitehtuurisella suunnittelulla aiheutti päänvaivaa. Voittajaksi itsensä taisteli nimimerkki “Sampo”.

Hyvän ruoan ja juoman ääressä oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja puhua vähän töistäkin. Yhteistä kosketuspintaa arvon tuottamisessa asiakkaalle löytyi yllättävistä paikoista. Todettiin jälleen, että kenenkään osaaminen ei yksin riitä.

Kumppanuus on asian keskiössä myös MeKiwin digikiihdyttämössä, josta julkaistiin ennakkotietoa illan kuluessa. Kiihdyttämö tulee tukemaan oululaisten digituotteiden vientiä kansainvälisille markkinoille. Digikiihdyttämöstä tiedotetaan lisää lähiaikoina. Pysyhän kuulolla!

Kiitos kaikille mukana olleille, teitte iltapäivästä rennon ja viihtyisän. Kiitos myös  Njetworking-isäntä Jan Schmidtille hyvästä huolenpidosta sekä ravintola Fuchkalle maistuvista tarjoiluista. Seuraavan kerran kun tavataan, ollaankin jo tuttuja!

0 replies

Jätä kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Jaa ajatuksesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *