Terveyspeli motivoi ja mittaa

Terveyspeli motivoi ja mittaa

Lasten hammasterveyttä edistävä Denny® The Tooth on julkaistu sopivasti joulun herkkukauden alla. Hauska peli opettaa lapsia hoitamaan hyvin hampaita. Terveyspeli on toimiva ja tehokas tapa sairauksien ennaltaehkäisyssä, aikuisillekin. Parhaimmillaan terveyspelit voivat täydentää terveydenhuollon niukkenevia resursseja.

Terveyspelillä tässä yhteydessä tarkoitetaan mobiililaitteella tai tietokoneen selaimella pelattavaa peliä, jonka tarkoitus on edistää pelaajan terveyttä ja hyvinvointia. Peli voi esimerkiksi tukea sairastuneen kotihoitoa ja kuntoutusta tai kehittää kognitiivisia taitoja tai elämänhallintaa. Yhtä moninaisia kuin ovat ihmisten terveyteen vaikuttavat tekijät, ovat pelien käyttömahdollisuudetkin. Hyvä terveyspeli koukuttaa eli houkuttelee jatkamaan pelaamista. Näin peli motivoi enemmän kuin pelkät ohjeet ja kovakaan halu voida paremmin. Olennaisinta terveyspelin pelaamisessa on se, mitä tapahtuu pelin ulkopuolella. Peli on väline, jolla saadaan aikaan tavoiteltua kehitystä pelaajan terveydessä.  

Terveyspelit terveydenhuollossa

Turun yliopistossa terveyspelejä tutkiva tutkimusryhmä TEPE on kartoittanut mahdollisuuksia tuoda terveyspelit osaksi terveydenhuoltojärjestelmää. Tutkimuksen mukaan haasteita toteutumisen tiellä ovat käytännön olosuhteet eli jatkuva kiire ja muutostila. Henkilöstöllä yleisesti ei ole juuri kokemusta eikä tietoa terveyspeleistä.

Terveydenhuollon henkilöstö toivoo myös tietoa siitä, minkä tarjolla olevien pelien vaikutusta on oikeasti tutkittu ja millaisiin teorioihin ne perustuvat. Koska terveyspelien arviointiin ei ole vielä standardoitua järjestelmää, yhtä lähdettä josta tiedot vaivattomasti saisi ei ole.

Tutkijat kannustavat kuitenkin kokeilemaan terveyspelien sovellettavuutta tapauskohtaisesti. Terveydenhuollon ammattilainen voi käyttää omaa kriittistä silmäänsä ja kokeilla terveyspeliä muiden menetelmien rinnalla esimerkiksi kuntoutuksessa.

Yrityskehitysyhtiö Kuopio Innovation pohtii Terveysteknologian liiton (FiHTA) tiedotteeseen perustuvassa julkaisussaan “Terveyspeleissä edelläkävijäksi” suomalaisen terveyspelin mahdollisuuksia.

Turun yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Linda-Lotta Luhtala jakaa pro gradu -tutkimuksessaan terveyspelit kahteen kategoriaan. Ensimmäinen kategoria on terveyspelit, jotka on suunnattu terveille ihmisille ja jotka kannustavat esimerkiksi terveempiin elämäntapoihin. Toinen kategoria ovat pelit, jotka on suunnattu sairaille tai sairastuneille ihmisille kuntoutuksen tai hoidon tueksi.

Luhtalan mukaan potilaat vaativat parempia ja paremmin saatavissa olevia palveluita.

Elämme maailmassa, jossa uuden sukupolven diginatiivit kaipaavat käytettävyyttä kaikennäköisessä toiminnassa. ‘Kaikkeen on jo sovellus’ monien alojen digitalisoiduttua. Terveydenhuolto on kuitenkin pitkään laahannut perässä.

Kuopio Innovationsin omat asiantuntijat suhtautuvat toiveikkaasti terveyspelien saamiseen terveydenhuollon osaksi. Teknologian, liiketoiminnan ja ennakoinnin asiantuntija Arto Holopaisen mielestä kehitys voi johtaa siihen, että terveyspelien käyttö sisällytetään käypä hoito -suosituksiin. Miksei lääkäri voisi kirjoittaa jopa terveyspelireseptiä tulevaisuudessa?

Kirjoittaisitko pelireseptin?

Holopainen ei ole yksin ajatustensa kanssa. Lääkärilehti esittää saman kysymyksen. Lääkärilehden artikkelissa ennakoidaan, että pelireseptistä voi hyvinkin tulla yksi lääkärin työkaluista. Lehden mukaan pelit ovat jo tulossa osaksi terveydenhuollon keinovalikoimaa.

Peleillä on monia etuja, jotka olisivat muilla keinoin vaikeasti saavutettavia. Peli on monistettavissa isonkin potilasryhmän käyttöön. Peli on kustannustehokas. Pelaaja pystyy itse valitsemaan, missä ja milloin pelaa, koska mobiili- ja nettipelit kulkevat mukana. Pelit antavat palautetta ja haastavat jatkamaan pelaamista. Toisin sanoen peli motivoi pelaajaa. Peli myös mittaa ja mallintaa käyttäjän edistymistä eli antaa tietoa pelaajalle. Aikaa varaamatta.

Oma­hoitoon tar­vitaan uu­sia kei­noja. Pit­kien väli­mat­kojen ja niukke­nevien tervey­den­huollon re­surssien Suo­messa pe­lit täyden­tävät eri­no­mai­sesti mui­ta palve­luita, Kuopio Innovationin terveys- ja lääkealan asiantuntija Ant­ti Ko­timaa toteaa.

Lue koko juttu tästä: Kirjoittaisitko pelireseptin?

Diginatiaisista mallia

Koska pelaaminen on verrattomasti paljon mukavampaa kuin sairauden hoitotoimenpiteet, ei kannata jäädä odottelemaan pelireseptiä. Omaa ja perheen terveyttä voi hoitaa pelien avulla myös omaehtoisesti. Esimerkiksi ylipaino ja tupakointi ovat terveysriskejä, joihin voi itse vaikuttaa. Silti käyttäytymisen muuttaminen on vaikeaa. Vai onko? Liikunnan lisääminen antaa tukea molempiin pyrkimyksiin ja sehän onkin yllättävän helppoa. Tämän voivat todistaa kymmenet miljoonat geokätköilijät ja Pokemon Go:n pelaajat.

Huomattavasti mukavampaa kuin patistelu on oman diginatiaisen opettaminen hampaiden hoitoon mukavan pelin avulla. Denny® The Tooth -applikaatio on nyt ladattavissa sovelluskaupoista. Denny® the Tooth on ennaltaehkäisyä parhaimmillaan. Ei kieltäytymisten kautta vaan kannustamalla toimimaan oikein. Kyllä joulun herkuista saa nauttia – pitää vaan muistaa huolehtia myös hampaista!

Lue lisää Denny® The Toothin kehityksestä ja uusimmista vaiheista Ikoni Innovationsin tiedotteesta.

Denny® The Tooth MeKiwin portfoliossa.

Lue lisää hyötypeleistä aikaisemmasta blogistamme Hyötypeliala kovassa kasvussa.

0 replies

Jätä kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Jaa ajatuksesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *