XR Nationin Joh Orengon haastattelu

Numeroissa on voimaa ja Joh Orengo tietää sen, koska hän on yksi XR Nationin takana olevista ihmisistä. XR Nation on Pohjoismaiden tärkein ja suurin ekosysteemi yrityksiä jotka toimivat laajennetun todellisuuden toimialoilla (XR). Haastattelimme Johia kuullaksemme, millainen on laajennetun todellisuuden tilanne Suomessa ja ulkomailla, millaisia hienoja asioita ihmiset voivat saavuttaa näillä uusilla tekniikoilla ja mikä XR Nationin tulevaisuus on.

Kerro jotain itsestäsi

Olen puertoricolainen ja olen asunut Suomessa 12 vuotta. Tulin tänne yliopistoon, jossa tapasin tulevan vaimoni ja päätin, etten halua olla missään muualla. Nyt olen Spatial8:n toimitusjohtaja ja perustaja. Olen ollut osa XR-alaa vuodesta 2018 lähtien, kun liityin AR-startup Gribiin. Ennen sitä toimin englannin opettajana Helsingin yliopistossa noin kuuden vuoden ajan, mutta päätin vaihtaa alaa. Oli uuden haasteen aika, mutta missä nyt työskentelen, sana "haaste" on hieman aliarvioiva.

Mitä XR Nation tekee?

XR Nation on ympäri Eurooppaa olevien XR -yritysten nykyaikainen liiketoiminnan ekosysteemi. (apunimi Spatial8). Tarjoamme konsultointia työpajojen kautta, jotta voimme kouluttaa yrityksiä kyseisestä tekniikasta ja siitä, miten se voi auttaa heitä saavuttamaan liiketoimintatavoitteensa. Tuomme heidät sitten yhteen parhaiden yritysten kanssa sisällöntuotannon ja muiden palvelujen sekä AR- tai VR -tuotteiden suhteen. Meillä on myös sisäiset markkinat, joilla ekosysteemin jäsenet voivat jäsenmaksua vastaa ostaa ja myydä tuotteitaan ja palvelujaan, joita ei tarjota julkisesti.

Montako jäsentä teillä on?

54 jäsentä. Me olemme pohjoismaiden suurin kaltaisemme ekosysteemi, kun saavutamme 71 jäsentä olemme myös Euroopan suurin.

Millaisia yritys caseja ekosysteemin kautta on tullut?

Meillä on kumppanuus Telian kanssa heidän sisällöntuotannon ekosysteemin ylläpitämiseksi heidän AR by Telia -alustalleen. Useat yritys caset tulevat samalta suunnalta. Esimerkiksi yksi jäsenistämme Make Helsinki (nyt Healthware International) loi AR-reseptejä joillekin Valion maitotuotteille. Toinen esimerkki on MeKiwi, joka loi hauskan kasvo filtterin suomalaiselle taksiyritykselle, joka halusi mainostaa puhelinnumeronsa muuttumista. AR by Telia -projektien lisäksi meitä lähestyy useita kuntia osallistumaan erilaisiin XR-projekteihin.

Millainen on XR:n yleisnäkymä Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa?

Suomi on innostava paikka XR:lle. Meillä on yksi maailman parhaista startup ekosysteemeistä. Helsingissä ja muissa kaupungeissa, kuten Jyväskylässä ja Oulussa on aktiiviset XR -yhteisöt. Suomen peliekosysteemi ei ole vain huippuluokkaa, vaan nyt saamme näkyvyyttä VR-peleillä, kuten VRKiwin Cave Digger, joka on yksi Oculuksen suosituimmista peleistä. Meillä on uusi fotoniikkayhdistys sekä startupit, kuten Dispelix ja tietysti Varjo, joka ylittää XR-objektiivien ja Mixed Reality-lasien rajoja. AR -yritykset ovat myös paljon esillä. Grib on voittanut useita palkintoja 3D-mallinnusohjelmistostaan, ja ruotsalainen Hexagon osti hiljattain kartoitustekniikastaan tunnetun Immersalin. Anarky Labs luo myös mullistavan AR-käyttöliittymän ammattilais- drone -lentäjille.

Paljon kerrottavaa riittää myös muusta Pohjoismaiden ja Baltian alueista. Tässä lyhyt tilannekuva. Flow'n suosittu VR-meditaatio -ohjelmisto hyödyntää Islannin luontoa taustanaan. Norjassa on laadukasta tutkimusta ja käytännön sovelluksia mukaansatempaavasta oppimisesta paikallisilta yliopistoilta ja VRINN -liiketoimintaryhmältä. Ruotsalaisen listautuneen konglomeraatti Bublarin virtuaalisia opetusratkaisuja tarjoava Vobling on erittäin menestynyt. Tanskassa toimii MeetinVR, joka on yksi markkinoiden parhaista virtuaalisen yhteistyön alustoista. Viron Wolf3D on äskettäin julkaissut keskuksen upeille alustojen välisille avatarilleen, ja EdTech-startup Futuclass luo laadukkaita kursseja matematiikan ja luonnontieteiden opettamiseen VR:ssä. Jotkut XR-, media- ja peliekosysteemit liittyivät yhteen Liettuassa parantaakseen liiketoimintaa ja innovaatioita. Latviassa on myös uusi ja jännittävä XR-yhteisö, jota ohjaavat kokeneen ja luovan AR-yrityksen Overlyn perustajat. Voisin jatkaa vielä listausta, mutta silloinhan tämä ei olisi tiivistelmä. Riittää, kun sanon, että alueella on paljon erinomaista työtä.

Millä alalla käytetään eniten XR –tekniikkaa ja millä aloilla XR:n käyttö tulee lisääntymään?

Jos tarkastelemme lisättyä todellisuutta, markkinointi ja mainonta ovat hyvä lähtökohta brändille tarkastella, miten tekniikkaa voidaan käyttää asiakkaiden houkuttelemiseen ja asiakaskäyttäytymisen ymmärtämiseen. Tämä voisi olla alku laajemmalle "XR-strategialle". Esimerkiksi maitotuottaja Valion kaltainen yritys, jonka aiemmin mainitsin, voisi myös käyttää "yritys AR: ta" ylläpitoon ja toimintaan. Vaikka AR-mainonta saattaa olla aluksi helppo ratkaisu, niin AR-lasien kehittyessä se voi todella näyttää kykynsä ja sitä käytetään yhä enemmän varastoissa, tehtaissa ja tiloilla.

Erityisesti meitä kiinnostaa VR:n käyttö oppimisessa ja koulutuksessa. VR:ää on sovellettu yliopistokoulutukseen ja tutkimus ja tuotekehitykseen jo vuosikymmenien ajan. Yrittäjien ja tekijöiden ei pitäisi vain olla tietoisia perustasta, johon he rakentavat, vaan he voivat myös välttää kalliita virheitä oppimalla meidän kokemuksistamme ja keskustelemalla varhaisten innovaattoreiden kanssa, jotka ovat edelleen erittäin aktiivisia alalla.

Tämän lisäksi me Pohjoismaissa ja Euroopassa yleisemmin voisimme hyötyä siitä, että saamme tietää, mitä naapurimme tekevät. Pelkästään XR Nationin verkostossa on kolme yritystä, jotka tuottavat 360/VR -alustoja, joita voidaan käyttää koulutukseen. Emme näe sitä huonona asiana. Mitä voidaan tehdä tässä tilanteessa ja mikä rooli Spatial8:lla voi olla? Haluaisimme tutkia sitä. Uskomme, että pohjoismaalaisilla on mahdollisuus todella edetä VR-koulutuksessa.

Millaisia XR -tapahtumia järjestetään?

Olen AWE Nite Northern XR:n (aikaisemmin AWE Nite Helsinki) perustaja ja järjestäjä. Se on Augmented World Expo (AWE) -tapahtuma, jonka tarkoituksena on tuoda Pohjoismaiden ja Baltian alueen XR-yhteisöt (tunnetaan yhdessä nimellä Northern XR) lähemmäksi toisiaan ja esitellä ekosysteemeistä tulevia yrityksiä. Yksi tapaamisista keskittyi XR:n käyttöön muotialalla. Liikekumppanini Teemu Ollilainen ja minä huomasimme, että moni oli niin kiinnostunut siitä aiheesta, että päätimme tutkia, mitä voisimme tehdä.

Toin yhteen kaksi tapaamisen osallistujaa, Olesja Hännikäinen ja Krista Jäntti, ja keksimme yhdessä Extherealin, joka on XR- ja muotimaailman yhdistävän verkkokonferenssin takana. Ensimmäinen tapahtumamme, johon MeKiwi osallistuu, on joulukuun alussa ja sponsoreina toimivat Accenture ja Microsoft. Lisätietoja tapahtumasta tulee pian!

Mitä tavoitteita sinulla on XR Nationin tulevaisuudelle?

Vaihdamme tällä hetkellä brändiä Spatial8:een. Vaikka aloitimme XR Nationilla, sen yhteisöllä sekä sen AR- ja VR -tuotteilla ja -palveluilla, pyrimme mukauttamaan tämän mallin lohkoketjuteknologiayrityksille. Meidän on omaksuttava tekniikka, joka voi jonain päivänä tehdä meistä vanhanaikaisia, ja opittava mukauttamaan sitä viisaasti.

Tätä tarkoittaa 'spatialaatti', parantaa jotain tai ratkaista ongelmia uuden teknologian järkevän soveltamisen avulla. Ja se ei pysähdy lohkoketjuihin.

Myös tietosiipi on työn alla. Osana tätä siipeä toivomme voivamme rakentaa vahvempia siltoja tekoälyekosysteemeihin Suomessa, Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. S8 toimii myös Kaira -klaanin kanssa porttina Suomen IoT -ekosysteemiin.

Nämä ovat muutamia esimerkkejä kehittyvistä teknologioista ja yrityksistä, jotka tuomme yhteen auttaaksemme kouluttamaan markkinoita paremmin, ratkaisemaan liiketoimintaongelmia ja edistämään innovointia.

Tiivistettynä siis haluamme parantaa maailmaa uuden teknologian soveltamisen avulla.