Lehdistötiedote 21.1.2019

MeKiwin Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Jani Kaipainen siirtyi vuoden alusta alkaen kehittämään yrityksen virtuaalitodellisuuteen keskittyvää yksikköä. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimettiin Samuel Kuosmanen 1.1.2019 alkaen.

Vuonna 1981 syntynyt Kuosmanen on toiminut Mekiwillä Projektipäällikön tehtävissä sekä aiemmin mm. Toimitusjohtajana Xemecillä ja Masajo Oy:ssä. Jani Kaipainen jatkaa edelleen yrityksen osakkaana ja hallituksen jäsenenä.

Toimitusjohtajan vaihdos tässä kohtaa on luonnollinen jatkumo yrityksen kehitykselle. Triplasimme liikevaihtomme vuonna 2018 edelliseen vuoteen nähden ja lähdemmekin nyt hakemaan vielä isompaa kasvuloikkaa. Tämän ratkaisun myötä pystyn itse keskittymään jatkossa puhtaasti VR-sektorin kehittämiseen ja vahvistamiseen, kertoo Kaipainen.

Jani Kaipainen on menestyksekkäästi luotsannut Mekiwin läpi alkuvuosien haasteiden ja karikoiden. Nyt yritys on saavuttanut toiminnassaan stabiliteettia ja uskottavuutta. Tulevaisuudessa yritys aikoo fokusoitua pelillistettyihin oppimisalustoihin sekä virtuaalitodellisuutta hyödyntäviin ratkaisuihin. Edessä siintävät aavat siniset ulapat, lukuisine mahdollisuuksineen.

Olen innoissani uudesta tehtävästä. Uskon henkilöstön ammattitaidon ja arvomaailman luovan erinomaiset lähtökohdat kasvulle. Tiimimme on erittäin sitoutunut ja monissa asioissa aikaansa edellä. Näistä lähtökohdista on erittäin hyvä aloittaa toimitusjohtajan tehtävät, kertoo Kuosmanen.

Lisätietoa MeKiwistä:

MeKiwi on täyden palvelun digitoimisto Oulusta. MeKiwi tuottaa pelit VR-alustalle, mobiiliin ja verkkoon. Palvelut kattavat myös ohjelmistotuotannon, graafisen suunnittelun ja digitaalisen markkinoinnin. Henkilöstömäärä on 15.

Yhteystiedot:

Samuel:

Jani: